Rakas ystävä. Tänne voit kirjoitella ruusuja ja risuja hoidoista joita olen sinulle kanavoinut tai tehnyt. Kiitos, kiitos, kiitos!
Sähköposti 9. maalis, 2015
Tuulikki
Kiitos :) mielenkiintoisesta tuntemuksista, polvessa ja lonkassa tuntui aivan kivuttomalta ,jotka vaivanneet lähes joka yö viimeaikoina, ja muutenkin rauhallinen yö.
Sähköposti 9. maalis, 2015
Katja
Kiitos, Kiitos, Kiitos <3 . Hoidon aikana nukahdin todella syvään uneen, jonka unia en muista. Yö oli levoton, mutta siitä huolimatta aamulla herätessä olin todella virkeä ja ajatus kulkee selkeästi.
Sähköposti 9. maalis, 2015
Kirsi Rusanen
Ihana enkelihoito illalla. Vatsa murahteli ja energia virtasi voimakkaasti. Välillä tuntui paino rinnanpäällä ja lopuksi alkoi vielä kurkusta kuulua kummallista narinaa. Yön sain nukuttua todella hyvin. Kiitos Kiitos Kiitos <3
Sähköposti 9. maalis, 2015
Tarja
Kiitos,kiitos,kiitos <3
tunsin painelua vasemassa lonkassa ja polvessa hoidon lopussa, olin torkahtanut hoidon lomassa
Sähköposti 9. maalis, 2015
Pirjo
Kiitos hoidosta.. aluksi näin pienen enkelitytön,=) sitten vilahteli erilaisia ihmiskasvoja joita en tunnistanut (?) sitten nukahdin mutta heräsin tunteeseen kuin jokin olisi painellut sormella kurkun alaosaa ja sitten tuosta silmien välistä,kulmakarvojen
kohilta suunnilleen..sittenpä nukuin aamuun asti ,
Sähköposti 8. maalis, 2015
Sari Luoto
Kiitos hoidostasi. Tunsin pientä väreilyä sormien päissä, en ehkä muuta. Olo oli kuitenkin oikein rauhallinen ja hyvä. Ajatukset selkeät ja hyvät. <3
Sähköposti 8. maalis, 2015
Eila Huhtanen
Kiitos kiitos kiitos Elina ja Enkelit Rakkaudellisesta Enkeli hoidosta tuli hyvä olo vaikka koira vähä häiritsi minua.
Sähköposti 8. maalis, 2015
Kirsi Mast
Kiitos rakkaudellisesta enkelihoidosta Elina ! Kihelmöintiä koko vartalolla ja silmissä kaunis tähtitaivas.KIITOS ,KIITOS,KIITOS !
Sähköposti 8. maalis, 2015
päivi tauriainen
Kiitos Elina.
Pientä pistelyä kämmenissä ja jaloissa.tosin en voinut keskittyä kunnolla kun muksut viereisessä huoneessa touhusivat omiaan.
Rinnassa tunsin lämpöä.
Meinasin nukahtaa...
Kiitos vielä kerran.
Sähköposti 8. maalis, 2015
Sirkku Virinsalo
Kiitos.Tuulen vire kävi kasvoilla alussa?Hyvin rentoutunut ()painava ) olo
Sähköposti 8. maalis, 2015
Pirjo Vuorinen
Kiitos Elina! Sinistä metsää ja ylöspäin kohoavat savukiehkurat...tuntui hyvälle, vaikka omien vaivojen takia oli hieman ongelmia keskittyä.. kiitos kiitos kiitos
Sähköposti 8. maalis, 2015
Silja mikander
Kiitos naistenpäivän enkeli hoidosta , vastaanotin hoitoasi ensimmäistä kertaa ja tunsin koska hoito alkoi ja loppui . Voimakkaat tunteet käsissä ja vatsa piti pulpuntaa koko hoidon ajan , erittäin voimakas ihanuuden tunne , ja valkoisia perhosia paljon
. Kiitos❤️
Sähköposti 8. maalis, 2015
Eeva Hautamäki
Oli oikein rentouttava olo ja tuntui pientä nipistelyä käsissä ja jaloissa. Lämmin tunne valtasi koko kehon. Kiitos, kiitos, kiitos
Sähköposti 8. maalis, 2015
Päivi Elovaara
Heipsan!
Eilinen Rakkaudellinen energiahoito:
Molemmissa käsissä kulki "sähkö", oikea oli rannetta myöden kuuma ja energiaa kulki huimasti :) . Kuten aina , nukahdin ja heräsin vasta 22.30 . Kiitos taas Elina <3 <3 <3
Sähköposti 23. helmi, 2015
lea.kanerva@saunalahti.fi
Haluaisin hoitoa molemmille p
olvilleni että
voisin kävellä eikä niissä olisi kipua, olkapäät
ovat myös kipeitä